Isän sanoin (rv 29): Kolme muuttujaa

Tarkoituksenahan meillä on Jonnan kanssa ollut, että kirjoitan aina vastineen Jonnan kirjoitukselle ja nyt olisi vuorossa tämä Jonnan maaginen numero kolme. Pitkälle kirjoituksen jo päässäni olin suunnitellutkin, mutta raskausviikon 29 loppuessa tilanteeseen tuli pari muuttujaa, tai oikeastaan kolme, ja kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa. Mutta kertailen tässä vähän ko. viikon tapahtumia.

Maanantaina 11.3. olin järjestänyt Jonnan 30-vuotis syntymäpäivien kunniaksi Jonnalle kahden päivän täyshoidon kahdella kortisonipiikillä Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Iltapäivällä poliklinikka käynnillä kuitenkin selvisi, että ensimmäinen piikki annettaisiin heti ja Jonna pääsisi saman tien kotio ja minä en ollut muuta lahjaa hommannut kun nyt perutun täyshoidon. Jonna vakuutteli, ettei ollut vihainen. Toinen piikki käytiin ottamassa tiistaina iltapäivällä ja taas Jonna pääsi heti kotiin, itse voisi hieman enemmän mittailla sokeriarvoja, mutta tarvetta muulle tarkkailulle ei nähty ja lahja oli vieläkin vain suunnitteilla.

Keskiviikkona aamupäivällä olin töissä, kun puhelimeni soi ja kätilö Hämeenlinnasta kyseli, että oliko Jonna soittanut heille. Enhän minä tiennyt, kun olin töissä. Myöhemmin kätilö sanoi, ettei sen enempää kertonut minulle, kun ei halunnut huolestuttaa. No joka tapauksessa olin ehtinyt jo huolestua ja huolestuin lisää kun heti puhelun loputtua Jonna soitti ja sanoi soittaneensa ambulanssin. Vedet oli tullut ja ajattelin, että nytkö aakkoset syntyvät olohuoneen sohvalle?! Jonna saa itse kertoa miltä se tuntui olla yksin kotona, keskellä metsää, ambulanssilla saattaisi kestää jopa tunti, minä olin ainakin aivan paniikissa. Onneksi äitini pääsi kohtuullisen nopeasti meille, huomattavasti nopeammin kuin ambulanssi.

No ambulanssi ehti kuitenkin hieman ennen minua perille, ei minusta mitään apua varmaan olisi ollutkaan. Olimme sopineet Jonnan kanssa, että en ajaisi pihaan tai pihatielle mikäli ambulanssi olisi tullut. Jonna kuitenkin soitti, että ambulanssin miehistö oli kovin vastahakoinen häntä kuskaamaan ja koska minä olin jo tulossa, niin heidän mielestään voisin Jonnan viedä Tampereelle. Olin hieman ihmeissäni tilanteesta, koska meille oli annettu sairaalasta ohjeet, että jos näin kävisi, niin heti olisi mentävä ambulanssilla Taysiin. Kuinka ihmeessä saisin Jonna makuuasennossa Tampereelle. Hämeenlinnan kätilö, jota toinen ambulanssin miehistä kutsui ”hysteeriseksi hoitsuksi” sai kuitenkin heidät puhelimessa ymmärtämään, että kyseessä on kolmosraskaus, jossa riskit ovat hieman suuremmat kuin monissa muissa raskauksissa. Ei tässä kaikessa kovin pitkään mennyt, aika vaan tuntui pitkältä, kun odotin tien päässä, etten tukkisi kulkureittiä.

Pakkasin jotain Jonnan tavaroita mukaan ja lähdin perässä Tampereelle. Taysissa tehtiin ultraäänitutkimuksia ja Jonnan mahan läpi seurattiin Aakkosten sykettä. Kaikki vaikutti olevan hyvin. Lääkäri oli rauhallinen ja vakuutteli ettei ollut hätää. Jonna jäisi osastolle makaamaan jalat viistosti ylöspäin ja supistuksia estettäisiin lääkityksellä. Kello alkoi lähestyä viittä kun minä ajelin taas kotia kohti ruokkimaan koirat ja hakemaan Jonnalle lisää varusteita. Kun pääsin takaisin sairaalalle illalla, Jonnalle oli laitettu jokin automaattisesti säätyvä lääkeannostelija. Tämän takia kännykkää ei saisi pitää auki huoneessa ja Jonna ei saisi käydä muualla kun wc:ssä. Jonna oli melko rauhallinen ja kertoili, että lääkärin mukaan sektiota koetettaisiin pitkittää mahdollisimman paljon, että Aakkoset kasvaisivat lisää ja keuhkot kehittyisivät. Jotenkin sain sen käsityksen, että näin  menisi jopa pari viikkoa. Kymmenen aikoihin, kun saman päivän aikana ajelin jo kolmatta kertaa kotia kohti, ilmoittelin puhelimella omille ja Jonnan sukulaisille kaiken olevan hyvin. Jostain syystä en oikein saanut yöllä unta. Seuraavana päivänä, eli torstaina 14.3. meillä piti olla ensimmäinen tutkimus Taysissa, tällöin myös tulisi täyteen 30 raskausviikkoa.

Maaginen numero kolme (rv 29)

En juurikaan perusta astrologiasta, numerologiasta tms. kuin pienenä viihdearvona, eikös kaikesta saa löydettyä ”kohtaloa” kun oikein hakemalla hakee? Siispä nyt huvikseni oikein hakemalla haen maagisuutta numeron kolme ympärille, kaukaakin.

Odotan siis parhaillaan kolmosia. Nyt on vuosi 2013 ja tänään 11.3. täytän kokonaiset 30 vuotta, minkä lisäksi tällä viikolla tulee myös täyteen 30. raskausviikko. Synnytys on mitä todennäköisimmin rv 32-34. Raskautta ehdittiin yrittää kolme kuukautta ennen kuin tärppäsi. Kotoa löytyy kolme koiraa ja näppärästi kolme autoa (jokaiselle muksulle oma lapsenvahti ja kulkupeli). Olen itse perheestä jossa meitä on kolme sisarusta (ei olla kolmosia, mutta on siinäkin oppinut jakamaan). Öö, mitäs vielä… Kämpässämme on kolme makuuhuonetta… Tomi on horoskoopiltaan kaksonen (okei, nyt meni vähän sivuun, mutta lähelle kuitenkin)… No, mutta ymmärsitte pointin. J

Ja kun nuo järisyttävät 30-v. megabileet nyt ovat käsillä ja ehdinkin pitkään jo miettiä, että kuinka tänään kreisibailaisin, niin ei hätää, Kanta-Hämeen keskussairaala ratkaisi senkin asian puolestani. Edessäni on parin päivän täysihoito kortisonipiikeillä höystettynä, että kaivetaan glitterit ja ilmapallot esiin!

Edellisellä lääkärikäynnillä viikko sitten saimme kuulla, että alkaisi olla aika antaa minulle kortisonipiikit. Hämeenlinnassa perustelivat asiaa myös sillä, että haluaisivat antaa ne ennen kuin luovuttavat minut TAYSiin, jonne meillä on sovittu ensimmäinen kontrollikäynti tämän viikon torstaille. Piikkejä annetaan näillä näkymin kaksi ja niiden tarkoitus on edesauttaa Aakkosten keuhkojen kehittymistä, jotta ovat valmiit vastaanottamaan maailman, johon saapuvat joka tapauksessa ennenaikaisesti. Koska ”rikosrekisteristäni” löytyy raskausdiabetes, ollaan kortisonipiikin antamisen kanssa erityisen tarkkoja.

Syntymäpäivän ohjelma etenee siis niin, että ensin iltapäivästä käymme tutulla poliklinikkakäynnillä ultrassa ja illalla sitten takaisin kortisonipiikkiä varten. Piikki annetaan n. klo 23 ja minut pidetään sairaalassa yön yli tarkkailussa erityisesti sokeriarvojen vuoksi, koska ymmärtääkseni kortisoni heikentää entisestään insuliinin tuotantoa. Jos kaikki näyttää hyvältä, voin päästä seuraavana päivänä kotiin hetkeksi, mutta illalla sitten joka tapauksessa taas paluu sairaalalle toista piikkiä varten. Tomi totesikin, että tämä on hänen syntymäpäivälahjansa minulle: kaksi yötä täysihoidossa. Nyt on varmaan joka vaimo kateellinen...

Tulevaisuus näyttää, onko kortisonipiikkejä tarpeen antaa vielä enemmänkin. Oma vointi on ollut vielä kohtuullisen hyvä, mutta tukalat hetket lisääntyvät. Turvotus on saapunut entistä useammin seurakseni ja liikeradat tapahtuvat norsun notkeudella. Onneksi minulla on kotituki ja –valvonta kohdallaan: Tomi on tehokkaasti karsinut ohjelmalistaltani kaiken ylimääräisen ja valvoo paitsi minun, samalla myös Aakkosten hyvinvointia herkeämättä. Huomaamme molemmat, kuinka tunnelma on tiivistymässä ja jaamme yhteisen jännityksen, kun päivät kuluvat ja maagiset numerot lähestyvät…

LISÄYS 11.3.2013 klo 18.28:

Vapautus hyvällä käytöksellä

Tämänpäiväisellä poliklinikkakäynnillä sain sittenkin vapautuksen täysihoidosta. Vältyin siis rangaistukselta hyvän käytöksen (lue: ihanteellisten sokeriarvojen) perusteella. Lääkäri katsoi vielä kertaalleen kotiseurannan tulokset ja totesi, että yön yli pitäminen seurannassa olisi kohdallani turhaa. Seuranta on välttämätöntä lähinnä sellaisten raskausdiabeetikoiden kanssa, jotka jo joutuvat lääkitsemään itseään insuliinihoidoilla. Niinpä sain Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriltä 30-v. lahjan kankkuuni suoraan poliklinikkakäynnin yhteydessä ja pääsin kotiin jatkamaan juhlintaa. Uusi käynti sitten heti seuraavana päivänä 24 tunnin kuluttua ensimmäisestä piikistä.

Aakkosten vointi oli myös hyvä ja esittelivätkin jälleen huomattavasti äitiään notkeampaa ja vilkkaampaa liikehdintää. Muksut ovat ilahduttavasti kasvaneet ja hankkineet massaa ympärilleen, Aakkosten mitat tämänpäiväisessä mittauksessa:

A: 1328 g

B: 1187 g
C: 1423 g

Vaikka B mittausten perusteella nyt pitääkin perää, oli kaikilla kolmella liikettä ja vettä ympärillä riittävästi, eikä lääkärikään pitänyt eroa huolestuttavana. Jännittää vaan, että jos kasvutahti on tämä, mikä eläin enää parin viikon päästä riittää kuvaamaan omaa olotilaani… 

Isän sanoin (rv 28): Ykköskenttä

Jonnan maha on kasvanut silminnähden suuremmaksi kuin omani ja Aakkoset ovat alkaneet liikkua todella runsaasti. Nyt voi isäkin tuntea pienten liikkeet ja todella jännittävää on nähdä kuinka mahan pinta liikkuu. Välillä kaikki kolme menee vasemmalle, välillä oikealle, mutta yleensä kaikilla on oma suunta. Liikutaan yhtenäisesti ja hakeudutaan dynaamisesti vapaaseen tilaan, tehokasta hyökkäyspeliä niin kuin ykköskentän kuuluu. En minäkään pysty sanomaan pelkästä mahan liikkeestä kuka on syöttämässä ja kuka laukomassa. Pelkkiä arvailuja sen pohjalta mitä edellisessä ultrassa olen nähnyt ja liikkeen määrän perusteella pelataan erittäin aktiivista ylivoimaa.

Jonna jo kirjoittikin todetusta raskausdiabeteksesta ja totta kai se oli aluksi pelottava asia kuulla, onhan kysymyksessä kuitenkin riskiraskaus. Jonna suhtautui minun mielestäni todella hienosti asiaan ja sillä aikaa kun Jonna tutki lehtiartikkeleja ja selvitti mitä raskausdiabetes todella on, niin minä jo heitin jääkaapista kaikki semmoiset mitä ei mainittu neuvolan ruokavalio-ohjeessa roskiin. Jonna mittailee sokeriarvoja kotona ja minä luen jokaiset tuoteselosteet kaupassa tarkasti. Jotenkin ajattelen sen niin, että ei sitten kumpikaan syödä semmoista mitä Jonna ei syö, eikä tuo terveellisempi ruokavalio minullekaan ole lainkaan pahasta.

Lääkärikäynnillä synnytysaikataulua hieman väljennettiin, eli synnytys olisi rv 32-34. Tays:ssa ensimmäinen käynti on rv:lla 30. Koska aikaa taas onkin ruhtinaallisesti, niin pesuhuoneen allaskaapin asennusta voidaan siirtää vielä eteenpäin, onhan se saatu jo kuljetettua osina pesuhuoneen välittömään läheisyyteen. Koirille on kerrottu tulevista perheen lisäyksistä, keskimmäinen on mustasukkainen Jonnan mahan saamasta huomiosta, vanhin kateellinen juoksuissaan ja nuorin ei vaan ymmärrä.

Lisäksi viime viikolla kummastelin minkä ihmeen takia heti alkuun pitäisi olla kolme lastenvahtia ja vielä ostettuna, mutta nyt on sitterit sun muut kummalliset jutut googletettu. Ja itseluottamus on kovasti taas nousussa.

Sambakarnevaaleja ja raskausdiabetesta (rv 28)

Sitä alkaa vatsan kasvaessa ja raskauden edetessä jännittämään, että minkähänlaisia tyyppejä sieltä mahtaa maailmaan tulla? Jos vatsassa tapahtuvan liikehdinnän perusteella voi jotain päätellä, niin kyseessä on sambakarnevaalien avaustrio, sen verran reipasta raajojen menoa pinnan alla tapahtuu. Tätäkin kirjoittaessa vatsan pinta elää ja töminä käy, näky on päällisin puolin välillä pelottavan ’alienmainen’… Minulta on monesti kysytty, pystynkö liikkeistä erottamaan kuka lapsista milloinkin liikkuu. Tulee aina vähän huono äiti –olo, kun vastaan että en. Tönäisyjä tulee niin joka puolelta ja välillä samanaikaisesti, että ihmettelen kuinka kukaan pystyisi sanomaan mikä kuudesta kädestä siinä heilahti. ”Juu, siinä tuli vasen alakoukku tyyppi B:ltä”. Mutta koitan keskittyä siihen, että erotan kyllä muksut toisistaan sitten kun ovat syntyneet. Toivottavasti…

Oman ’mausteensa’ odottamiseen toi diagnoosi raskausdiabeteksesta, joka hoitamattomana voi altistaa sikiön liikakasvulle sekä vastasyntyneen matalalle verensokerille (aiheesta mielenkiintoinen artikkeli uusimmassa Vauva-lehdessä 2/2013). Jo alkuraskaudesta oli selvää, että sokerirasitustesti tullaan minulle joka tapauksessa tekemään ja tämä oli ennalta määrätty raskausviikoille 24-28. Noin kolme viikkoa sitten (rv 25) kävin laboratoriokokeissa joiden tuloksena minulla todettiin raskausdiabetes. Testeissä mitataan verestä ensin paastoarvo, jonka jälkeen juodaan kaksi mukillista järkyttävän makeaa litkua ja juoman jälkeen otetaan uudet verinäytteet 1 h ja 2 h odotuksen jälkeen. Jos yksikin arvoista on koholla, todetaan tulos raskausdiabetekseksi. Omalla kohdallani paastoarvo oli sallittua korkeampi ja tulos 1 h odotuksen jälkeen lievästi koholla, joten peli oli sillä selvä.

Tästä seurauksena sain neuvolasta päivittäiseksi kotiläksyksi sokeriarvon kotimittauksen ja seurannan sekä ruokavalio-ohjeet. Mitään sen suurempaa draamaa asiaan ei tällä hetkellä sitten liitykään. Mittausvälineet sai neuvolasta omaksi ja mittaus on yksinkertainen toimenpide tehdä, joskin lievästi epämiellyttävä. Kynän tapaisella välineellä tehdään pisto sormenpäähän ja pienestä määrästä verta laite mittaa sokeriarvon hetkessä. Arvot katsotaan ennen aamiaista, ennen pääruokailua (lounas tai päivällinen) ja tunti pääruokailun jälkeen. Raskausdiabetes saadaan monesti pelkällä ruokavaliolla ja painonhallinnalla pidettyä aisoissa ja usein synnytyksen jälkeen raskausdiabetes paranee. Ruokavaliokaan ei sisällä mitään vallan kohtuuttomia rajoituksia ja noudattelee pitkälle yleisiä terveellisen ruokavalion oppeja. Kun muistaa syödä monipuolisesti, vältellä turhia sokeripommeja (herkutella saa kohtuudella) ja pitää yleisesti hiilihydraattien määrän kurissa, pärjää aika pitkälle.

Arvoni ovat mittausten aloituksesta saakka pysyneet hyvissä rajoissa ja näyttääkin siltä, että saan harventaa mittaustiheyttä. Liian kevyestikään asiaan ei silti voi suhtautua. Jos arvot lähtisivät nousemaan, eivätkä olisi ruokavaliolla yms. hallittavissa, olisi edessä insuliinihoidot. Ja kun kyseessä on monikkoraskaus, on kaikkien riskien minimointi vain yhteinen etu. Lisäksi hoitoa on tärkeä jatkaa synnytyksen jälkeenkin, jotta voidaan ehkäistä diabeteksen uusiutumista ja tyypin 2 diabeteksen puhkeamista.

Nyt kaikki kuitenkin näyttää ja tuntuu hyvältä. Huomenna mennään jälleen Aakkosia moikkaamaan ruudun välityksellä Hämeenlinnaan.