Isän sanoin (rv 29): Kolme muuttujaa

Tarkoituksenahan meillä on Jonnan kanssa ollut, että kirjoitan aina vastineen Jonnan kirjoitukselle ja nyt olisi vuorossa tämä Jonnan maaginen numero kolme. Pitkälle kirjoituksen jo päässäni olin suunnitellutkin, mutta raskausviikon 29 loppuessa tilanteeseen tuli pari muuttujaa, tai oikeastaan kolme, ja kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa. Mutta kertailen tässä vähän ko. viikon tapahtumia.

Maanantaina 11.3. olin järjestänyt Jonnan 30-vuotis syntymäpäivien kunniaksi Jonnalle kahden päivän täyshoidon kahdella kortisonipiikillä Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Iltapäivällä poliklinikka käynnillä kuitenkin selvisi, että ensimmäinen piikki annettaisiin heti ja Jonna pääsisi saman tien kotio ja minä en ollut muuta lahjaa hommannut kun nyt perutun täyshoidon. Jonna vakuutteli, ettei ollut vihainen. Toinen piikki käytiin ottamassa tiistaina iltapäivällä ja taas Jonna pääsi heti kotiin, itse voisi hieman enemmän mittailla sokeriarvoja, mutta tarvetta muulle tarkkailulle ei nähty ja lahja oli vieläkin vain suunnitteilla.

Keskiviikkona aamupäivällä olin töissä, kun puhelimeni soi ja kätilö Hämeenlinnasta kyseli, että oliko Jonna soittanut heille. Enhän minä tiennyt, kun olin töissä. Myöhemmin kätilö sanoi, ettei sen enempää kertonut minulle, kun ei halunnut huolestuttaa. No joka tapauksessa olin ehtinyt jo huolestua ja huolestuin lisää kun heti puhelun loputtua Jonna soitti ja sanoi soittaneensa ambulanssin. Vedet oli tullut ja ajattelin, että nytkö aakkoset syntyvät olohuoneen sohvalle?! Jonna saa itse kertoa miltä se tuntui olla yksin kotona, keskellä metsää, ambulanssilla saattaisi kestää jopa tunti, minä olin ainakin aivan paniikissa. Onneksi äitini pääsi kohtuullisen nopeasti meille, huomattavasti nopeammin kuin ambulanssi.

No ambulanssi ehti kuitenkin hieman ennen minua perille, ei minusta mitään apua varmaan olisi ollutkaan. Olimme sopineet Jonnan kanssa, että en ajaisi pihaan tai pihatielle mikäli ambulanssi olisi tullut. Jonna kuitenkin soitti, että ambulanssin miehistö oli kovin vastahakoinen häntä kuskaamaan ja koska minä olin jo tulossa, niin heidän mielestään voisin Jonnan viedä Tampereelle. Olin hieman ihmeissäni tilanteesta, koska meille oli annettu sairaalasta ohjeet, että jos näin kävisi, niin heti olisi mentävä ambulanssilla Taysiin. Kuinka ihmeessä saisin Jonna makuuasennossa Tampereelle. Hämeenlinnan kätilö, jota toinen ambulanssin miehistä kutsui ”hysteeriseksi hoitsuksi” sai kuitenkin heidät puhelimessa ymmärtämään, että kyseessä on kolmosraskaus, jossa riskit ovat hieman suuremmat kuin monissa muissa raskauksissa. Ei tässä kaikessa kovin pitkään mennyt, aika vaan tuntui pitkältä, kun odotin tien päässä, etten tukkisi kulkureittiä.

Pakkasin jotain Jonnan tavaroita mukaan ja lähdin perässä Tampereelle. Taysissa tehtiin ultraäänitutkimuksia ja Jonnan mahan läpi seurattiin Aakkosten sykettä. Kaikki vaikutti olevan hyvin. Lääkäri oli rauhallinen ja vakuutteli ettei ollut hätää. Jonna jäisi osastolle makaamaan jalat viistosti ylöspäin ja supistuksia estettäisiin lääkityksellä. Kello alkoi lähestyä viittä kun minä ajelin taas kotia kohti ruokkimaan koirat ja hakemaan Jonnalle lisää varusteita. Kun pääsin takaisin sairaalalle illalla, Jonnalle oli laitettu jokin automaattisesti säätyvä lääkeannostelija. Tämän takia kännykkää ei saisi pitää auki huoneessa ja Jonna ei saisi käydä muualla kun wc:ssä. Jonna oli melko rauhallinen ja kertoili, että lääkärin mukaan sektiota koetettaisiin pitkittää mahdollisimman paljon, että Aakkoset kasvaisivat lisää ja keuhkot kehittyisivät. Jotenkin sain sen käsityksen, että näin  menisi jopa pari viikkoa. Kymmenen aikoihin, kun saman päivän aikana ajelin jo kolmatta kertaa kotia kohti, ilmoittelin puhelimella omille ja Jonnan sukulaisille kaiken olevan hyvin. Jostain syystä en oikein saanut yöllä unta. Seuraavana päivänä, eli torstaina 14.3. meillä piti olla ensimmäinen tutkimus Taysissa, tällöin myös tulisi täyteen 30 raskausviikkoa.