Sivut

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Maaginen numero kolme (rv 29)


En juurikaan perusta astrologiasta, numerologiasta tms. kuin pienenä viihdearvona, eikös kaikesta saa löydettyä ”kohtaloa” kun oikein hakemalla hakee? Siispä nyt huvikseni oikein hakemalla haen maagisuutta numeron kolme ympärille, kaukaakin.

Odotan siis parhaillaan kolmosia. Nyt on vuosi 2013 ja tänään 11.3. täytän kokonaiset 30 vuotta, minkä lisäksi tällä viikolla tulee myös täyteen 30. raskausviikko. Synnytys on mitä todennäköisimmin rv 32-34. Raskautta ehdittiin yrittää kolme kuukautta ennen kuin tärppäsi. Kotoa löytyy kolme koiraa ja näppärästi kolme autoa (jokaiselle muksulle oma lapsenvahti ja kulkupeli). Olen itse perheestä jossa meitä on kolme sisarusta (ei olla kolmosia, mutta on siinäkin oppinut jakamaan). Öö, mitäs vielä… Kämpässämme on kolme makuuhuonetta… Tomi on horoskoopiltaan kaksonen (okei, nyt meni vähän sivuun, mutta lähelle kuitenkin)… No, mutta ymmärsitte pointin. J

Ja kun nuo järisyttävät 30-v. megabileet nyt ovat käsillä ja ehdinkin pitkään jo miettiä, että kuinka tänään kreisibailaisin, niin ei hätää, Kanta-Hämeen keskussairaala ratkaisi senkin asian puolestani. Edessäni on parin päivän täysihoito kortisonipiikeillä höystettynä, että kaivetaan glitterit ja ilmapallot esiin!

Edellisellä lääkärikäynnillä viikko sitten saimme kuulla, että alkaisi olla aika antaa minulle kortisonipiikit. Hämeenlinnassa perustelivat asiaa myös sillä, että haluaisivat antaa ne ennen kuin luovuttavat minut TAYSiin, jonne meillä on sovittu ensimmäinen kontrollikäynti tämän viikon torstaille. Piikkejä annetaan näillä näkymin kaksi ja niiden tarkoitus on edesauttaa Aakkosten keuhkojen kehittymistä, jotta ovat valmiit vastaanottamaan maailman, johon saapuvat joka tapauksessa ennenaikaisesti. Koska ”rikosrekisteristäni” löytyy raskausdiabetes, ollaan kortisonipiikin antamisen kanssa erityisen tarkkoja.

Syntymäpäivän ohjelma etenee siis niin, että ensin iltapäivästä käymme tutulla poliklinikkakäynnillä ultrassa ja illalla sitten takaisin kortisonipiikkiä varten. Piikki annetaan n. klo 23 ja minut pidetään sairaalassa yön yli tarkkailussa erityisesti sokeriarvojen vuoksi, koska ymmärtääkseni kortisoni heikentää entisestään insuliinin tuotantoa. Jos kaikki näyttää hyvältä, voin päästä seuraavana päivänä kotiin hetkeksi, mutta illalla sitten joka tapauksessa taas paluu sairaalalle toista piikkiä varten. Tomi totesikin, että tämä on hänen syntymäpäivälahjansa minulle: kaksi yötä täysihoidossa. Nyt on varmaan joka vaimo kateellinen...

Tulevaisuus näyttää, onko kortisonipiikkejä tarpeen antaa vielä enemmänkin. Oma vointi on ollut vielä kohtuullisen hyvä, mutta tukalat hetket lisääntyvät. Turvotus on saapunut entistä useammin seurakseni ja liikeradat tapahtuvat norsun notkeudella. Onneksi minulla on kotituki ja –valvonta kohdallaan: Tomi on tehokkaasti karsinut ohjelmalistaltani kaiken ylimääräisen ja valvoo paitsi minun, samalla myös Aakkosten hyvinvointia herkeämättä. Huomaamme molemmat, kuinka tunnelma on tiivistymässä ja jaamme yhteisen jännityksen, kun päivät kuluvat ja maagiset numerot lähestyvät…

LISÄYS 11.3.2013 klo 18.28:

Vapautus hyvällä käytöksellä

Tämänpäiväisellä poliklinikkakäynnillä sain sittenkin vapautuksen täysihoidosta. Vältyin siis rangaistukselta hyvän käytöksen (lue: ihanteellisten sokeriarvojen) perusteella. Lääkäri katsoi vielä kertaalleen kotiseurannan tulokset ja totesi, että yön yli pitäminen seurannassa olisi kohdallani turhaa. Seuranta on välttämätöntä lähinnä sellaisten raskausdiabeetikoiden kanssa, jotka jo joutuvat lääkitsemään itseään insuliinihoidoilla. Niinpä sain Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriltä 30-v. lahjan kankkuuni suoraan poliklinikkakäynnin yhteydessä ja pääsin kotiin jatkamaan juhlintaa. Uusi käynti sitten heti seuraavana päivänä 24 tunnin kuluttua ensimmäisestä piikistä.


Aakkosten vointi oli myös hyvä ja esittelivätkin jälleen huomattavasti äitiään notkeampaa ja vilkkaampaa liikehdintää. Muksut ovat ilahduttavasti kasvaneet ja hankkineet massaa ympärilleen, Aakkosten mitat tämänpäiväisessä mittauksessa:

A: 1328 g
B: 1187 g
C: 1423 g

Vaikka B mittausten perusteella nyt pitääkin perää, oli kaikilla kolmella liikettä ja vettä ympärillä riittävästi, eikä lääkärikään pitänyt eroa huolestuttavana. Jännittää vaan, että jos kasvutahti on tämä, mikä eläin enää parin viikon päästä riittää kuvaamaan omaa olotilaani… 

14 kommenttia:

  1. Ikimuistoiset maagiset 30-v. syntymäpäivät ! Onhan ne perusbileet jo niin nähtykin ! :) Kovasti onnea 30-v päivänäsi !! Sekä tsemmpiä sinne "täysihoitoon". :) Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset!!! On kyllä totta että tuskinpa tulee toista kertaa synttäreitä enää vietettyä tällä tapaa. :)

      Mutta niin myös tilanteet muuttuu nopeasti ja vältyinkin "täysihoidolta". Tomilla ei siis olekaan mulle nyt lahjaa. :) Lisään tästä pätkän tekstiä vielä tämän kirjoituksen loppuun.

      Poista
  2. Mukavaa synttäripäivää Jonna! Ei jokainen saakaan piikkiä kankkuun 30-v päivillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne perinteiset bileet kun on niin koluttu läpi, niin on aika koettaa jotain uutta. Mutta laimea on viihdearvo tällä kortisonipiikillä... :)

      Poista
  3. Paljon onnea, Jonna!
    Kiva täältä lukea kuulumisia. Onneksi kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.
    t. Tuija P

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut ja jännityksentäyteisiä viimeisiä viikkoja ;)

    Kolme kissaa pitävät peukkuja Aakkosille!

    -Heidi H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Aakkosille kyllä pystyssä pidetyt peukut kelpasivat, kirjoittelen (toivottavasti) piakkoin tänne kuulumiset.

      Poista
  5. Voi Jonna me ollaan NIIN aikuisia. Onnea synttäreiden johdosta!
    En mahda sille mitään, mutta joka kerta kun nään fb-profiilikuvasi, muistan kohtauksen jostain 15-20(??!!??voiko olla oikeesti niin kauan) vuoden takaa.
    "Sieraimet näyttää alhaalta päin katsottuna pavuilta!!" Ja hysteeristä naurua. Muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiiiii, täällä vanha kamusi, Magdaleena... =D Siis Anna! =)

      Poista
    2. Voi ei, ei kukaan voi muistaa tota papu-juttua! :D Mutta nyt kun mainitsit, niin kyllähän tuo viisaus kestää aikaa ja pitää edelleen paikkansa. :)

      Poista
  6. Onnea! Kerrothan pian miten synnytys sujui.

    VastaaPoista
  7. tässä yksi blogi joka saattaisi kiinnostaa: Eräänlainen lottovoitto ja osoite kolmosetjalenni.blogspot.fi
    :)vakkarilukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos vinkistä, minusta tulee tätä myöten tämän vakkariseuraaja! :)

      Poista