Sitä alkaa vatsan kasvaessa ja raskauden edetessä
jännittämään, että minkähänlaisia tyyppejä sieltä mahtaa maailmaan tulla? Jos
vatsassa tapahtuvan liikehdinnän perusteella voi jotain päätellä, niin kyseessä
on sambakarnevaalien avaustrio, sen verran reipasta raajojen menoa pinnan alla
tapahtuu. Tätäkin kirjoittaessa vatsan pinta elää ja töminä käy, näky on
päällisin puolin välillä pelottavan ’alienmainen’… Minulta on monesti kysytty,
pystynkö liikkeistä erottamaan kuka lapsista milloinkin liikkuu. Tulee aina
vähän huono äiti –olo, kun vastaan että en. Tönäisyjä tulee niin joka puolelta
ja välillä samanaikaisesti, että ihmettelen kuinka kukaan pystyisi sanomaan
mikä kuudesta kädestä siinä heilahti. ”Juu, siinä tuli vasen alakoukku tyyppi
B:ltä”. Mutta koitan keskittyä siihen, että erotan kyllä muksut toisistaan
sitten kun ovat syntyneet. Toivottavasti…
Oman ’mausteensa’ odottamiseen toi diagnoosi raskausdiabeteksesta,
joka hoitamattomana voi altistaa sikiön liikakasvulle sekä vastasyntyneen
matalalle verensokerille (aiheesta mielenkiintoinen artikkeli uusimmassa
Vauva-lehdessä 2/2013). Jo alkuraskaudesta oli selvää, että sokerirasitustesti
tullaan minulle joka tapauksessa tekemään ja tämä oli ennalta määrätty
raskausviikoille 24-28. Noin kolme viikkoa sitten (rv 25) kävin
laboratoriokokeissa joiden tuloksena minulla todettiin raskausdiabetes.
Testeissä mitataan verestä ensin paastoarvo, jonka jälkeen juodaan kaksi
mukillista järkyttävän makeaa litkua ja juoman jälkeen otetaan uudet
verinäytteet 1 h ja 2 h odotuksen jälkeen. Jos yksikin arvoista on koholla, todetaan
tulos raskausdiabetekseksi. Omalla kohdallani paastoarvo oli sallittua
korkeampi ja tulos 1 h odotuksen jälkeen lievästi koholla, joten peli oli sillä
selvä.
Tästä seurauksena sain neuvolasta päivittäiseksi
kotiläksyksi sokeriarvon kotimittauksen ja seurannan sekä ruokavalio-ohjeet. Mitään
sen suurempaa draamaa asiaan ei tällä hetkellä sitten liitykään.
Mittausvälineet sai neuvolasta omaksi ja mittaus on yksinkertainen toimenpide
tehdä, joskin lievästi epämiellyttävä. Kynän tapaisella välineellä tehdään
pisto sormenpäähän ja pienestä määrästä verta laite mittaa sokeriarvon
hetkessä. Arvot katsotaan ennen aamiaista, ennen pääruokailua (lounas tai
päivällinen) ja tunti pääruokailun jälkeen. Raskausdiabetes saadaan monesti
pelkällä ruokavaliolla ja painonhallinnalla pidettyä aisoissa ja usein synnytyksen
jälkeen raskausdiabetes paranee. Ruokavaliokaan ei sisällä mitään vallan
kohtuuttomia rajoituksia ja noudattelee pitkälle yleisiä terveellisen
ruokavalion oppeja. Kun muistaa syödä monipuolisesti, vältellä turhia
sokeripommeja (herkutella saa kohtuudella) ja pitää yleisesti hiilihydraattien
määrän kurissa, pärjää aika pitkälle.
Arvoni ovat mittausten aloituksesta saakka pysyneet hyvissä
rajoissa ja näyttääkin siltä, että saan harventaa mittaustiheyttä. Liian
kevyestikään asiaan ei silti voi suhtautua. Jos arvot lähtisivät nousemaan,
eivätkä olisi ruokavaliolla yms. hallittavissa, olisi edessä insuliinihoidot.
Ja kun kyseessä on monikkoraskaus, on kaikkien riskien minimointi vain yhteinen
etu. Lisäksi hoitoa on tärkeä jatkaa synnytyksen jälkeenkin, jotta voidaan
ehkäistä diabeteksen uusiutumista ja tyypin 2 diabeteksen puhkeamista.
Nyt kaikki kuitenkin näyttää ja tuntuu hyvältä. Huomenna
mennään jälleen Aakkosia moikkaamaan ruudun välityksellä Hämeenlinnaan.
Onko sokerirasituksen tekeminen jotenkin itsestään selvyys kun on kyse monikkoraskaudesta? Vai päteekö siihen pääsemiseen/joutumiseen samat kriteerit kuin "tavallisissa" raskauksissa?
VastaaPoistaSokerirasituksen tekemiseen pätevät käsittääkseni ihan samat kriteerit kuin raskauksissa yleensä ja esimerkiksi omassa tapauksessani testin tekeminen oli suunniteltu tehtäväksi jo ennen kuin tiedossa oli monikkoraskaus.
PoistaToki monikkoraskauksissa kun seurantakin on tiiviimpää, tarkkailtiin minultakin jokaisen poliklinikkakäynnin yhteydessä aina arvoja virtsanäytteestä. Sitten kerran juuri niiden viikkojen läheisyydessä kun sokerirasitus oli tarkoitus tehdäkin, arvoissa oli poikkeamaa ja poliklinikalta vielä annettiin kehoitus sopia sokerirasitustesti tehtäväksi.
Tämäkin huono äiti erottaa kaksikkonsa nyt mahan ulkopuolella, vaikka mahanahan läpi olivatkin epämääräinen läjä jalkoja, käsiä ja peppuja. Nimet nyt ei aina välttämättä ihan oikein osu, mutta se on kai ihan normaalia äitiysdementiaa. ;)
VastaaPoistaMahtava seurata tätä teidän blogia, toivottavasti ehditte kirjoittelemaan jatkossakin!
*Riikka*
Kiitos Riikka, tuo lohduttaa kummasti! :) Muutenkin kiva kuulla kommentteja tuplien äidiltä...!
Poista