Isän sanoin (rv 27): Aika kuluu liian nopeasti

Maanantain lääkärikäynnillä kaikki mittaustulokset ja virtaukset olivat lääkärin mukaan kunnossa. Pienten Aakkosten keskipaino alkaa lähestyä 900 g:aa. Kaikki siis tuntuu olevan hyvin. Myös Jonna on ollut hyvävointinen, totta kai liikkuminen on hankalampaa, mutta niinhän se menee kun maha kasvaa. Lääkäri kertoi synnytyksen tapahtuvan raskausviikolla 32 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, koska Kanta-Hämeen keskussairaalassa ei olisi synnytyshetkellä tarpeeksi lastenlääkäreitä. Aikataulu tuli yllätyksenä, kaikkihan on mennyt hyvin ja oletin, että synnytys olisi myöhemmin.

Jotenkin sitä ajatteli, että raskausaikana kyllä ehtii saada kaiken kuntoon ja tavarat hankittua valmiiksi. Nyt kun aikataulu alkaa tarkentua, niin huomaa, ettei sitä ole saanut mitään aikaiseksi. Pesuhuoneen allaskaappi puuttuu edelleen ja lähes kaikkea muuta pitäisi olla kolme. Onhan tämä tiedossa ollut jo raskausviikosta 12, mutta ei sitä oikein ole tajunnut. Onneksi tulevat isovanhemmat ovat ilmeisesti huomanneet, että pienten Aakkosten vanhemmat eivät ole vielä ymmärtäneet todellisuutta. Hoitopöytiä, vaatteita, kehtoja, turvakaukaloita ja muuta heti alkuun tarpeellista ei olisi ilman isovanhempia. En tiedä onko se lastenlasten saamisen intoa vai onko vain alitajuisesti havaittu, että apua tarvitaan jo ennen lasten syntymää, ovathan nämä kuitenkin meidän ensimmäiset lapsemme. Ensimmäinen lapsi, ensimmäiset lapset, miten se pitäisi sanoa?

Onkohan sitä valmis edes yhden lapsen isäksi, jos vielä tässä vaiheessa joutuu googlesta katsomaan mikä ihme on mobile? Muistan kun vakuuttelin Jonnalle ensimmäisen ultran jälkeen, kuinka hienosti me pärjäisimme kolmen vauvan kanssa. Se teennäisesti rakennettu itsevarmuus jäi tämän viikon lääkärikäynnin yhteydessä Kanta-Hämeen keskussairaalan parkkipaikalle.